Kesä paketissa

Nyt kun sekä Emilia että Turnipsi ovat talviteloilla, on aika tehdä yhteenveto kuluneesta kaudesta. Kisakausi avattiin Turnipsilla toukokuun alussa On The Rocksissa Tuusulanjärvellä ja päätettiin Emilialla Kotkan Karvalakkikisaan lokakuun alussa. Kauden aikana purjehdittiin yksitoista kilpailua sekä osallistuttiin Veleiro-cupiin.

Turnipsi kiersi Lightning-luokan rankingkisoja Tuusulassa, Lahdessa, Jyväskylässä ja Kotkassa, lisäksi sillä purjehdittiin lyhytrata luokkamestaruuskisat alkukaudesta ja harjoiteltiin satunnaisesti pitkin kautta. Emilia purjehti Kotkan paikalliskisoja osallistuen Yöpurjehdukseen, Vellamon kierrokseen, KPS:n 125-vuotis juhlaregattaan, Pitkäluotokisaan ja Kotkan Karvalakkiin. Veleiro-Cupista Emilia purjehti 13 starttia viidestätoista. Lisäksi Ulkonuokon regatassa Kilu vieraili Vitalitan pinnamiehenä. Turnipsi purjehti koko kesän vakiomiehityksellä, mutta Emilian kisamiehistössä vierili  Villen lisäksi ainakin Jesse Hjelt, Juho Kirvesniemi, Julius Vainikkala, Jenni Vuolahti ja Olli Laitinen. Emilialla purjehdittiin myös hieman huvia perhemiehityksellä.

Kisastartteja Turnipsille kertyi kauden mittaan 39 ja Emilialle 18. Kun Vielä Vitalitankin startti huomioidaan, tuli lähtöviivalle asetuttua yhteensä 58 kertaa. Emilialle ei välinerikkoja sattunut, ainoastaan tutkaheijastin putosi mastosta myrskyisän Yöpurjehduksen tiimellyksessä. Yksi Turnipsin starteista päätyi keskeytykseen spinnun revettyä ja yksi päätyi hylkäykseen varaslähdön takia.  Protestituvassa tuli istuttua kauden avauskisoissa Tuusulassa. Samoissa kisoissa Turnipsi myös kerran kaadettiin.

Yksityyppipurjehdus tuntui pitkän tauon jälkeen mukavalta ja kesän alussa hukassa ollut kevyen tuulen vauhtikin alkoi pikkuhiljaa löytyä. Avauskauden tulokseen voi olla koko lailla tyytyväinen. SM-kisoissa Turnipsi jäi hyvän alun jälkeen tuulen tyynnyttyä kuudenneksi ja rankingeissa loppusijoitus oli kolmas. Yksittäiset kisat sujuivat seuraavasti:
Tuusula ranking 3. (3,4,3,1,5,2), Lyhytrata LM Tuusula 4. (3,4,5,6,5,1,5,4,3,OCS,4), Lahti ranking 4. (5,4,8,3,DNF,1), SM Jyväskylä 6. (1,4,4,3,6,13,10,15,8,), Kotka ranking 7. (6,10,6,4,7)

Kölivenepuolella tahti oli edellisvuosien kaltainen. Avomerikilpailuja ei kuluneena kesänä tullut ollenkaan. Yhteistyö Villen kanssa sujui hyvin ja taso paikalliskisoissa oli kovempi kuin koskaan aiemmin. Keon lisäksi Varsinkin Vitalita oli tiukkana vastuksena loppukesästä. Menestys kotivesillä oli seuraava: Yöpurjehdus 2/8, Vellamon kierros 2/11, Juhlaregatta 2/18, Pitkäluotokisa 3/8, Karvalakki 1/5. Avomeripurjehtijoiden LYS-rankingissa irtosi tällä sarjalla kolams sija. Veleiro-Cupin Emilia voitti sarjalla 1,1,2,4,4,3,1,3,1,4,2,4,3. Pisteitä keräsi yhteensä 25 venekuntaa.

Hyvä lopetus kelpo kaudelle

Emilia laukkaa Suomenlahden aalloilla

Yritimme Villen kanssa vimmatusti rekrytoida painoa laidalle, Karvalakkikisaan oli luvassa kympin lounaistuulia. Emme kuitenkaan onnistuneet, joten matkaan oli käytävä kahden. Onneksi tämä ei olut aivan ensimmäinen kerta, varsinaiseen pulaan emme siis joutuneet. Silti lisäpaino laidalla olisi helpottanut elämää kummasti. Momentti ei yksinkertaisesti riittänyt, vene kallistui liikaa ja alkoi helposti sortaa. Viikarin salmen poijukin meidän onnistui tämän takia kiertää vasta toisella yrityksellä. Jostain syystä, ilmeisesti aallokon takia meno styyrpuurin halssilla tökki paaran halssia enemmän. Vitalita saavutti koko kryssin ajan ja Humbug tuntui suorastaan lentävän. Tiedä, mitä dopingia siellä oli käytetty, mutta moiseen kryssivauhtiin vene ei ole ennen kovassa kelissä pystynyt.

Rankin eteläkärkeen jouduimme lasettelemaan fokalla tuulikulman ollessa kymmenisen astetta liian tiukkka spinnulle. Heti poijulta kuitenkin lehahti sininen spinaakkeri salkoon ja vauhtimme hyppäsi seitsemästä solmusta toiselle kymmenelle. Isoja aaltoja oli mahtava surffata ja purjehdus tuntui juhlavalta. Hetkessä vetäisimme kelpo kaulan kilpailijoihiimme. Meno oli todella vaivatonta. Liekö pääjoukolla ollut spinnut jo pakattuina talviteloille, kun ainoastaan Vitalita ja Humbug kaivoivat pallokkaat pusseistaan ja yrittivät pistää meille hanttiin. Kasipallo tuntui suorastaan lentävän isolla genaakkerillaan, mutta meillä oli etumatkaa tasoituslähdön ansioiosta riittävästi. Tuulikulma kääntyi ennen Lelleriä hieman vastaan. Samoilla seuduilla meidänkin oli taivuttava fysiikan lakien edessä ja laskettava spinaakkerimme.

Loppumatkan köröttelimmekin sitten fokalla minimoiden riskejä ja varmistellen etumatkaamme, jonka arvioimme riittävän paalupaikalle. Näin kävikin. Oli harvinaista herkkua purjehtia fleetin kärjessä ja vapaissa tuulissa suuri osa matkasta. Vaikka olosuhteet eivät meille ehkä kaikkein optimaalisimpia olleetkaan, oli purjehdus harvinaisen helppoa, kun ei koko aikaa täytynyt varoa nopeampien pakkituulia ja reittivalinnankin saattoi päättää ihan itse.

Kisan jälkeen purimme purjeet pussiin. Tähän on ihan hyvä lopettaa kelpo purjehduskausi Emilialla, Turnipsi jatkaa vielä.

Kulman kingit

Veleiro-cup 2013 on ratkennut. Emilia kirkasti viimevuotisen kakkossijan voittamalla tämän vuoden sarjan. Nämä seuran epävirallisiksi mestaruusmittelöiksi muodostuneet viikkokisat ovat viime vuosina koonneet mukavasti veneitä lähtöviivalle. Vuosi vuodelta kilpailu on myös ilahduttavasti kiristynyt. Yksittäisessä kilpailussa tai startissa saattavat olosuhteet suosia jotain tiettyä venetyyppiä, mutta pitkässä sarjassa onnen ja sattuman vaikutus pienenee ja tasaisuus on valttia. Juuri tasaisuudella Emilia nappasikin tällä kertaa voiton Vitalitan, Keon, Kasipallon ja Humbugin keulan edestä. Emilian sarja tämän vuoden kisoissa oli DNC, DNC,1,1,2,4,4,3,1,3,1,4,2,4,3. Tämä kertonee jotain sekä veneen että miehistön suorituskyvystä. Voitot ovat olleet työn takana, mutta toisaalta kertaakaan ei ole täytynyt hävetä purjehdusta ja tietokonefinaalia on voinut kuunnella rannassa pystypäin. Juuri jälkipelit Meriniemessä tai Laiturin terassilla ovatkin varmasti yksi tämän kisasarjan suosion salaisuuksista. Muita tärkeitä tekijöitä ovat lyhyt matka radalle sekä arki-illalle sopivan mittainen purjehdustuokio.

Viimeiseen osakilpailuun starttasimme hiljaisella vauhdilla hieman liian läheltä rantaa. Jäimme aluksi tyyneen ja Humbug livahti vauhdilla ohi. Kun tuuli pian kuoli alhaaltakin, säilytimme kuitenkin kohtuullisen alkuasetelman Keon ja Vitalitan suhteen. Havourilta lehahti sininen spinnu mastoon, mutta pian se oli jo laskettava. Väylän reunaa höyläsimme pelkän genuan voimin  Tilaisuutemme iskuun koitti lyhyellä kryssillä kohti Pikkuliisaa. Yksi oikein otettu shifti ja olimme aivan Vitalitan ja Humbugin kannassa eikä Keokaan mennyt enää kovin kaukana. Lopputuloksissa ohitimmekin nämä kaikki, mutta emme mahtaneet mitään omia latujaan purjehtineelle Nellalle emmekä Nicolelle. Kolmas sija ja yksitoista pistettä tästä startista toi meille yhden lisäpisteen kokonaiskisassa, johon tänä vuonna laskettiin poikkeuksellisesti ainoastaan yhdeksän purjehdusta, Sääntöjen mukaan yhteistuloksista saa laskea pois viisi huonointa tulosta. Parempi sanamuoto kenties olisi, että yhteistulokseen huomioidaan kymmenen parasta osapurjehdusta. Pistelasku kaipaisi ehkä muutenkin pientä remonttia seuraavaksi kaudeksi.

Olen omistanut Emilian nyt 12 vuotta. Torstaikisoja sillä on purjehdittu vuodesta 2005 lähtien. Se on täysin luokkasääntöjen mukainen raskaassa retkivarustuksessa oleva vakiovene. Vuodesta 2007 olemme Villen kanssa purjehtineet täyden, tai lähes täyden viikkokisasarjan. Veneen optimoinnin sijasta olemme pyrkineet kehittämään purjehdustaitojamme. Sijoituksemme vuosina 2007-2013 ovat olleet 1,2,1,1,2,2,1. Peli on monesti ollut uskomattoman tiukkaa sekä yhteispisteissä että osakilpailuissa. Kuluneena kesänä kärkisijat on jaettu lähes poikkeuksetta sekuntipelillä. Viimeisessä osakilpailussa sijat 2-7 mahtuivat minuutin sisään.Tänä vuonna tuulet olivat etupäässä heikkoja ja purjehdimmekin monta starttia kahdestaan. Vakiomiehistön Timo Markkanen, Ville Vuolahti lisäksi gasteina Emiliassa Veleiro-cupissa ovat vierailleet Jesse Hjelt, Juho Kirvesniemi, Julius Vainikkala, Jenni Vuolahti ja Olli Laitinen. Suuret kiitokset teille kaikille!

Kesä alkaa olla jo takana, mutta Karvalakkikisa odottaa vielä. Sen myötä nähdään, mikä on Emilian konaissijoitus Pro Sailor LYS-rankingissa. Tällä hetkellä olemme siinä kolmantena. Köliveneiden noustua talvehtimaan Team Turnipsi jatkanee vielä purjeiden paukuttelua syyspuhureissa.

Vaisut festit

Oktoberfest Pitkäluodossa jäi tänä vuonna varsin vaimeaksi tapahtumaksi. Veneitäkään ei ollut paikalla kuin reilut parikymmentä. Aiempien vuosien riehakas tunnelma oli poissa ja illanvietto sujui seesteisen rauhallisesti. Vaimeissa tunnelmissa sujui itse purjehduskin. Sää oli kilpailun aikana harmaa ja välillä satoi hieman. Tuulta oli kuitenkin onneksi luvattua enemmän, se tuli vain väärästä suunnasta. Emilia oli matkassa erityismiehityksellä. Villen painaessa töitä gasteina häärivät Kirvesniemen Juho ja Vanhalan Janne.









Noin viiden metrin etelätuulessa köröteltiin jonossa yhä tiukkenevaa sivuvastaista Rankin eteläkäjen tasalla olevalle pohjoispoijulle, missä tehtiin venda ja jatkettiin köröttelyä oikealla halssilla Kivikarin ohi Piritovalle. Ainoa merkittävä tapahtuma kohdallamme oli kun Emilia, Vitalita ja Bonita sattuivat rinta rinnan Varissaaren pläkään. Emilia voitti tyynen vyöhykkeen jälkeisessä kiihdytyksessä fokalla matkaan lähteneen Vitalitan ja selvästi raskaamman Bonitan. Vitalita toki rynni vauhdillaan myöhemmin ohi ja meni menojaan. Ohittamisen edellytykset olisivat olleet myös meitä nopeammalla, mutta  neljä pykälää pienemmällä luvulla purjehtineella Slenderillä. He tyytyivät kuitenkin nöyrästi ajelemaan häiriintyneissä tuulissa ja pysyivät kiltisti Emilian takana.

Vallitseviin olosuhteisiin nähden Lellerin salmesta kulkenut B-rata olisi ollut huomattavasti parempi vaihtoehto. Valitettavasti tätä ei vain ennalta pystynyt näkemään. Näin kisaan olisi saatu edes kohtuullinen kryssiosuus. Nyt ainoaksi mielenkiintoiseksi pätkäksi muodostui lyhyt kryssi Piritovalta maaliin. Tälläinen jonossa matkustaminen on kaukana varsinaisesta kilpapurjehduksesta. Nyt leikki ratkaistiin lähinnä veneen ominaisuuksien sekä mittaluvun perusteella. Kun kaiken kukkaraksi osa veneistä oli ilmoittautunut kisaan ilman spinnua, oli kisojen ureheilullinen anti sangen vähäinen. Ymmärrän kyllä, että perhemiehistöllä purjehtiva 40 jalkainen on leikissä mukana vajaalla purjekerralla. Mielestäni ilman spinnua ilmoittautuminen pitäisi kuitenkin rajoittaa koskemaan ainoastaan sulkeutuvia ratoja. Mikäli joku menestyy jättämällä spinnun pois kikkailtuaan säänöillä, pidän moista moraalittomana touhuna. Moraalin rajoja koetellaan toki myös tuunattessa veneistä mahdollisimman nopeita.

Kilpailun maalin löytäminen oli tällä kerta erittäin hankalaa. Ordereissa mainittua itäviittaa ei näkynyt ajoissa luodon takaa ja maihin kiinnitetyn maalialuksen sijainti yllätti täysin. Sitä oli liki mahdotonta havaita kalliota vasten. Joiltain veneiltä jäi maali kokonaan löytämättä. Slender voitti pelin selvästi ja Vitalita oli yhtä selvästi toinen, meille jäi tässä kokoontumisajossa kolmas sija. Hieman turhauttavaltahan tälläinen tuntuu. Sää perillä Pitkäluodossa oli onneksi hyvä ja yö lämmin, ei häirinnyt, vaikka Wallaksesta loppui valopetrooli aamu viideltä. Sunnuntaina kotiin palatessa olikin sitten lähes ihanteellinen purjehdussää ja muutenkin satumaisen komea keli. Gastit hoitelivat purjehduksen ja minä nautin auringosta ja tuulesta. Leikkimielistä kisaakin käytiin Bonitan kanssa. Retonpaasin kohdalla taaksepäin vilkaissut Janne huomasi Haapasaariston suunnassa trombin. Kameraa ei tietenkään ehditty hakemaan. Sääli, että hieno kesä alkaa vääjäämättömästi kääntyä kohti loppua. Vielä on kuitenkin pari starttia jäljellä.

Nopea kierros

Ennen starttia keskustelimme Villen ja Kirvesniemen Juhon kanssa, että nyt ei mikään pidättele Nicolea ja Nellaa. Kävi juuri näin. Nella kiersi reitin lähestulkoon ennätysajassa ja Nicole voitti koko kisan tasoituksissa. Myös Keon vauhdin odotettiin olevan vahva. Meidän pahimmat kilpailijamme kokonaispisteitä silmällä pitäen olivat kuitenkin Vitalita ja Kasipallo, joiden kisavauhti päivän kelissä oli etukäteen arvoitus. Emilialle pitkät sivutuuliosuudet ovat painajainen, vesilinja ei yksinkertaisesti riitä.

Kisasta odotettiin mukavasta noin yhdeksän metrin itätuulesta huolimatta tylsää jonossa köröttelyä. Toisin kuitenkin onneksi kävi, tapahtumia riitti. Kohtalaisen startin jälkeen Aquarius ja Keo pyrkivät yläpuolelta ohi. Tämä pakotti meitä puolustautumaan ja purjehtimaan aivan liian ylös Vaakun tyyneen. Pelin hengen ajoissa haistanut Humbug suuntasi ajoissa alas ja voitti pelin. Me köröttelimme isompien peräaallossa fleetin häntäjoukossa Havourin viitalle. Tiukkoja tilanteita sattui niin Vaakun kuin Havourinkin rannassa sekä kääntömerkillä. Homma sujui pienistä marginaaleista huolimatta kaikin puolin tyylikkäästi.

Lyhyt kryssi aallottomiossa olosuhteissa oli meille herkkua. Sen aikana pääsimme kohtalaisen vapaisiin tuuliin ja saimme itsemme kinnattua takaisin taistoon. Väylää pitkin ajeltiin tappavan tylsä strekki punaiselle jääpojulle. Kaikki kynnelle kykenevät ottivat kiinni, vetivät kaulaa tai purjehtivat ohi, vesilija kun ei edelleenkään riitä. Ei auttanut, vaikka laidalla oli painoakin normaalia enemmän. Emilia on moneen muuhun kilpailijaan verrattuna varsin tasainen vene. Missään olosuhteissa se ei ole erityisen nopea, mutta ei toisaalta aivan toivottoman hidaskaan. Parhaat osuudet ovat kevyet kelit sekä vauhdikkaat surffipätkät. Reilummat kryssit eivät sille oikein sovi, mutta hyvä nousukulma kompensoi hieman huonoa vauhtia. Spinnuttomat sivutuulet ja olosuhteet, joissa vesilinjasta on hyötyä ovat yksinkertaisesti myrkkyä.

Viimeisen lyhyen lenssin olimme arvioineet väärin ja spinnurensselit olivat väärällä puolella. Nopeasti ne siirtyivät kuitenkin paikoilleen ja pallokas saatiin vetoon. Jonkun verran aikaa paloi silti hukkaan. Aluksi meidän oli tarkoitus jiipata ja yrittää spinnulla maaliin. Vitalitan näyttävä broachi sai meidät kuitenkin toisiin aatteisiin. Spinnu otettiin ajoissa alas ja maaliin tultiin fokalla. Lopuutuloksissa neljäs sija oli aivan kohtalainen näissä olosuhteissa. Keon vaisu panos hieman yllätti ja Kasipallo jäi selvästi taaksemme. Vitalitakaan ei pystynyt kirimään meitä yhteispisteissä kiinni, joten ennen viimeistä osakilpailua asemamme näyttää melko hyvältä.

Ei huono

Tämänkertainen Veleiro-cup käytiin 17 veneen kesken parin metrin etelätuulessa. Tuuli shiftasi hetki ennen starttia mahdollistaen melko hyvän kryssin Havourin viitalle. Emilia otti kelpo startin, mutta joutui pian tuttuun tapaan väistelemään isompia ja nopeampia, jolloin oma purjehdus hankaloitui. Heittäessämme pois Nellan pakeista ajauduimme turhan lähelle Varissaaren plägää. Tuulen heikkenemistä kompensoi kuitenkin oikein menneet shiftit, mutta Keo ja Humbug oli pakko laskea ohi. Varissaaren ohitettuamme pääsimme jonkin aikaa purjehtimaan vapaammissa tuulissa, mutta Havourin viitan jälkeen oli joku koko ajan taas päällä häiritsemässä.

Spinnupätkällä Vitalitalla oli vaikeuksia Nellan ohittamisessa ja koko muu porukka Keoa lukuun ottamatta ajoi Kasipallon imussa käsittämättömän ylös. Spinaakkeriveneelle suora linja poijulle tarjosi lähes optimi leikkauskulman. Emilia ottikin maltillisella purjehduksella edellä menijöitä hieman kiinni. Loppumatka sitten jänskättiin kuinka isoiksi välimatkaerot ajassa mitattuna kasvavat. Tuulikin hiljeni pelottavasti.

Tällä kertaa kävi melko hyvin, sijoituimme kakkosiksi. Kokonaiskilpailun kannalta pahimmiksi vastustajiksi arvioidut Kasipallo, Humbug ja Keo jäivät kaikki Emilian taakse. Vitalita vei tuttuun tyylin voiton, tosin tällä kertaa vain kolmen sekunnin turvin. Asemamme kokonaiskilpailussa helpottui hieman. Pisteenlaskusysteemin yksinkertaisuudesta johtuen jokainen osakilpailu on aivan eri arvoinen. Syksyn kisat tuottavat  kesän startteja huomattavasti paremmat pisteet. Olen vuosia turhaan yrittänyt herätellä keskustelua oikeudenmukaisemmasta pisteenlaskusta, jossa voitosta saisi aina vakiopisteet. Nyt peli on auttamatta menetetty, mikäli joku syksyn kisoista jää väliin vaikkapa työesteen tai sairauden takia. Kisa kärjessä jatkuu tiukkana.

Jänskää peliä

Veleiro-cupia on jäljellä vielä kolme osakilpailua. Kisa kärjessä on ennätystasaista. Tämänkertainen neljänneksi viimeinen startti purjehdittiin normaalia pidemmällä Lellerin poijun kautta kulkevalla radalla. Tämä takasi pitkät sivutuuliosuudet, jotka hyödyttivät suurilla genaakkereilla purjehtivia veneitä. Kasipallon ja Keon haastamiseen ei oikein ollut mahdollisuuksia. Vitalita taas kulkee niin kovaa joka suuntaan, että sillekään ei oikein mitään voi. Ainoa voitettavissa oleva kärkivene oli siis Humbug, joka joutuikin jo toistamiseen antautumaan Emilialle aivan mitättömän pienellä erolla.

Villen lomaillessa länsinaapurissa gastiksi oli lupautunut junnukoutsi Olli Laitinen. Homma toimi Jolla-Ollin kanssa varsin hyvin. Startissa pienellä riskillä hyvän lähdön ottanut Humbug pääsi heti niskan päälle jättäen Emilian pian paskoihin. Pois vendaaminenkaan ei heti onnistunut, sillä melkoisella rökälestartilla avannnut Vitalita oli jo ehtinyt heittää paaralle ensin. Aina Katariinan kärkeen asti oli joku isompi niskan päällä ja Emilian oli vendattava yhä uudestaan ja uudestaan päästäkseen vapaisiin tuuliin. Omasta purjehduksesta ei  tahtonut tulla oikein mitään. Hieman terävämmällä startilla alkutaival olisi ollut huomattavasti helpompi ja olisimme kenties pysyneet paremmin kärkiveneiden kyydissä.

Havourilta alkoi maallin asti jatkunut suora ajelu, jossa nopeampia oli mahdoton haastaa. Lellerille mentiin ilman spinnua. Genaakkeriveneet kulkivat legin omia vauhtejaan. Takaisin päin tullessa spinnut nousivat pienellä viiveellä. Tässä olimme Humbugia särmempiä ja voitimme tarvittavat sekunnit itsellemme. Kisan vei Vitalita, toinen oli Kasipallo ja kolmas Keo. Olosuhteisiin nähden neljäs sijakin alkoi lopulta tuntua melkein voitolta. Pistetilanne on niin tasainen, että melkein mikä vain on vielä mahdollista. Toivottavasti viimeisiin osakilpailuihin saadaan selkeää kryssiä ja hyvää spinnuttelua.

Kunniakas kakkossija

Emilia sijoittui Kotkan Pursiseuran 125-vuotisjuhlaregatassa kuuman ryhmän kakkoseksi. Otimme Villen kanssa 18 veneen fleetin parhaan startin, mutta jo ennen Varissaarta Vitalita jyräsi vauhdilla alapuolelta ohi. Tämän peräaallossa ratsastimme kotvan matkaa, kunnes Keo, perästä tullut loviisalaivene sekä saaren tyyni pakottivat meidät muuttamaan kurssia. Matkalla Havourille Keo ajatti meitä turhankin ylös, mikä maksoi kallista aikaa, mutta emme toki voineet päästää isompaa venettä tuulenpuolelta ohi. Alhaalla loistavasti pelin avannut Aquarius meni menojaan hyvässä sivutuulessa kenekään häiritsemättä.

Merkillä alkoi tapahtua kummia. Haminan Pinniped broachasi ja menetti kulkuoikeuden, mutta laski takaisin viitalle plokaten meidät pahan kerran. Keo livahti hässäkän ohi ja edessä menevät lisäsivät etumatkaansa kiitäen. Väylän suuntainen vesilinja-ajelu oli meille katkeraa myrkkyä isompien ollessa selvässä etulyöntiasemassa fokalla varustettuun Emiliaan nähden. Skuutit tukevasti lukoissa nämä köröttelivät vauhteja, joista me saatoimme vain uneksia.

Avotuulella koko porukka purjehti jostain syystä kohti allonmurtajaa yrittämättäkään nostaa spinnua ajoissa. Otimme omamme ja kipusimme helposti tällä lyhyellä legillä pari sijaa ylöspäin. Tämä vaati vain spinnun nostamisen heti merkiltä sekä yhden ylimääräisen jiipin. Vitalita oli jo mennyt menojaan, nyt ei auttanut enää vauhti eikä kertoimet, ei edes hammasten kiristely. Keon perässä pystyimme sentään joten kuten roikkumaan.

Toisella kierroksella Havourilta Lellerille oli reipas, mutta shiftaileva ja vino kryssi. Nostavat tarkasti keräillen saimme noukittua muutaman edellä lähteneen luokan veneen ja onnistuimme karistamaan tähän saakka hyvin purjehtineen Aquariuksen kannoiltamme. Myös Haminan Pinniped  ja Loviisan Sommarstad jäivät viimein selvästi taakse.

Koko kisassa pelkäsimme eniten Lellerin poijulta alkavaa pitkää sivutuuliosuutta. Olimme startissa valinneet keulalle fokan, joka oli kaksin purjehdittaessa ainoa oikea ratkaisu valiitsevaan keliin. Sivutuulessa sen kanssa meillä ei olisi ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia. Tuuli oli kuitenkin onneksi auennut juuri sen verran, että tämä legi oli varsin helposti kahteenkin mieheen spinnulla ajeltavissa. Vain kerran oli Emilia lähellä lähteä lapasesta. Keo paineli sitkeästi hieman edellä ja välimatka Vitalitaan alkoi mukavasti lyhetä. Heille spinnu oli liikaa tällä tiukalla slöörillä. Välillä ehdimme jo toivoa, että kirimme riittäisi, mutta matka loppui tällä kertaa auttamatta kesken.

Tulimme maaliin melko pian Keon jälkeen ja voitimme tämän puolellatoista minuutilla. Keon kanssa samalla kertoimella purjehtivaan Vitalitaan ero oli niin pitkä, että tietokonekaan ei meitä enää armahtanut. Kakkossijaan oli siis tyytyminen. Parempaan meillä ei näillä näkymin tunnu olevan realistisia mahdollisuuksia, ei edes hyvälläkään purjehduksella. Tällä hetkellä piikkipaikan lunastaminen Emilialla onnistuu vain tuurilla tai sitten edellä menevien on sorruttava karkeisiin virheisiin. Hieman lohtua himmeämpään mitaliin tuo tulosluettelo, jonka mukaan tällä purjehduksella olimme lasketuissa ajoissa koko 33 veneen ryhmän toiseksi nopein, mikäli tälläisessä vertailussa ylipäätänsä on jotain järkeä. Olisikohan kuitenkin pikkuhiljaa aika jo luopua hieman arvolatautuneesta pikkuluokka nimityksestä? Asiaan perehtymättömälle syntyy helposti vääränlainen vaikutelma kilpailun luonteesta. Eihän tasoitusjärjestelmäkään suoranaisesti edes perustu kaluston kokoon.

No nyt!

Viimeinkin tärppäsi. Elokuun viimeisen Veleiro-Cupin neljä kärkisijaa jaettiin muutaman sekunnin marginaalein. Emilia löytyi kuin löytyikin ykkössijalta. Jenni oli lähtenyt merelle pitkän tauon jälkeen, nyt apu olikin todella tarpeen. Ennen lähtöä mietimme valintaa fokan ja genuan välillä. Päädyimme genuaan, tämä oli oikea ratkaisu. Kolmen hengen voimin vene pysyi kohtuullisen suorassa tuulimittarin näyttäessä puuskissa 17 solmua apparenttia vaikka tämä onkin pulskan Emilian ehdoton yläraja.

Startti oli korkeintaan kohtalainen, mutta sentään oikeasta kohdasta linjaa. Melko hyvin pystyimme kuitenkin irrottautumaan muista ja löytämään ne harvat vapaan tuulen kaistaleet, mitä käytettävissä oli. Havourin kulmalle kärkipään veneet saapuivat LYS-luvun mukaisessa järjestyksessä melko pienin välein. Tiesimme tässä olevan mahdollisuutemme. Avotuulessa Emilia kulki kohtuullisen hyvin ja Keon sekä Vitalitan välienselvittely vain paranteli osakkeitamme.

Taistelu oli todella tiukkaa. Merkillä jouduimme antamaan tilaa styyralla tulleelle Keolle, mutta pääsimme kuittaamaan takaisin heti tämän jälkeen nostamalla ärhäkästi. Kun vielä edellä menneellä Vitalitalla oli vaikeuksia spinnun fallin kanssa, onnistuimme alamerkin jälkeen ohittamaan molemmat kilpakumppanimme. Laskimme aikamme riittävän Humbugiin, mutta perässä tuleva Lady S oli pelottavan lähellä sekä edellä pinkova Kasipallo turhankin pitkällä. Veikkasimme itse kakkostilaa Kasipallon jälkeen, mutta tietokone armahti Emilian tällä kertaa näyttäen meidän olleen yhdeksän sekuntia nopeampi. Niin tuuliltaan kuin tapahtumiltaankin tämä oli monen kilpailijan mielestä paras ja jännittävin viikkokisa pitkiin aikoihin. Tästä asiasta meidän on helppo olla samaa mieltä.

Kuin puusuksilla hiihtäisi...

Olo on kuin Juha Miedolla Falunissa 1974 Ruotsin Magnussonin viedessä uusilla vermeillään MM voiton puusuksilla hiihtävän Kurikan Jätin lempikelillä. Kaupungin paksuimmilla patjoilla varusteltu Emilia ei oikein tahdo pysyä nopeampien kisaveneiden vauhdissa, ei edes tasoitetussa ajassa. Tasoituspurjehduksen luonteeseenhan olennaisesti kuuluu, että vika on aina jossain muualla. Oma menestys tulee tietenkin puhtaasti purjehduksellisilla ansioilla, muiden menestys taas edullisilla kertoimilla. Kun tähän lisätään vielä tuulensuunnan ennakoimattomat muutokset ja puhdas tuuri on loputon soppa valmis.

Sen verran hitaasta veneestä on kuitenkin käytännössä haittaa, että oma purjehdus täytyy mitoittaa muiden ratkaisujen mukaan ja suunniteltua reittiä pääsee harvoin hyödyntämään, kun vapaita tuulia täytyy haeskella hevon kuusesta nopeampien ehtiessä aina ensin apajille. Emiliahan on kärkipään veneistä selvästi muita hitaampi ja koko fleetistäkin puolenvälin hitaammalla puolen. Sellaisen ajan purjehtiminen että tietokonefinaali armahtaisi, teettää siis meillä kovasti töitä. Tällä kertaa toisen kryssin reitinvalinta tökki hieman, muuten purjehdimme Villen kanssa jälleen kerran erittäin hyvän ja ehyen kisan. Tällä kertaa se riitti nippa nappa kolmanteen sijaan. Hyvä näinkin!

Tulevana viikonloppuna jätämme turhat spekulaatiot ja purjehdimme Turnipsilla liti-rankingit kotivesillä. Harmi vain, että tuuliennuste on kovin heikko. Myönnämme suoraan, että kevyen tuulen purjehduksessa meillä on vielä opeteltavaa. Lähdemme silti tavoittelemaan kärkipään sijoituksia ja rankingin kokonaiskilpailun kolmatta sijaa.

Hyvältä maistuu

Jessen uusittu Vitalita on tykki kevyen ja keskituulen kryssillä, siinä on Emiliaa kapampi vesilinja ja enemmän purjeita. Koko päivän oli puhkunut reippaasti ja kuuropilvien mukana oli tullut kunnon puuskia. Taivas oli nytkin tummien pilvien täplittämä, mutta ennen starttia tuuli oli niin hiljainen, että vaihdoimme fokan genuaan. Tämää oli oikea ratkaisu.

Olimme mielestämme hyvin linjalla, mutta niin tuntui olevan moni muukin. Pääsimme kuitenkin kohtalaisesti irti pääjoukosta, mutta Vitalita ja Kasipallo vetivat ylempänä pidemmän korren. Fokalla matkaan lähtenyt Keo yritti paaran päästä spinnulla, mutta joutui antautumaan tuulikulman ollessa liian tiukka. Meidän spinnumme ei noussut heti Havourilta vaan vasta sivutuuliosuuden puolivälissä.

Väylällä ajettaessa tuuli vaihteli niin voimakkuudeltaan kuin suunnaltaankin. Meillä oli paraatipaikka seurata sekä edessä, että takana olevia. Näistä saimme tärkeää informaatiota, jonka turvin purjehdimme Vitalitaa kiinni. Alamerkillä oli tulla hässäkkää, kun alasotossa spinnun skuutti oli sykkyrällä, mutta selvitimme kuitenkin niin solmun kuin tilanteenkin kunnialla. Muutenkin purjehdus kaksistaan Villen kanssa sujui taas varsin mallikelpoisesti.

Pikkuliisalle kryssittäessä tumma pilvi vyöryi sopivasti luoteesta. Tämän laidasta saimme sopivan puuskan ja noston, jonka turvin ajoimme välimatkaa edessä meneviin kiinni. Hävisimme maalissa Vitalitalle selvästi, mutta neljänkymmenen sekunnin aikaero riitti tällä kertaa Emilaille voittoon kuuden sekunnin turvin. Täytyy myöntää, että maistui makealle:)

Vauhti ei vain riitä

Veleiro-cupissa 8.8. purjehdimme Villen ja Juhon kanssa hyvän ja eheän suorituksen. Niin ovat veneet erilaisia, että näissä keveissä olosuhteissa Emilialla ei ollut mitään mahdollisuuksia haastaa itseään nopeampia, kevyempiä ja suuremmalla purjepinta-alalla varustettuja veneitä. Voiton vei Vitalita ja toiseksi sijoittui Kasipallo. Emila jätettiin tylysti kolmanneksi. Kestovastustustaja Keo oli toimitsijan roolissa.

Tiukkaa vääntöä

Jessen saatua Vitalitan kisakuntoon, on paikalliskisoihin tullut uutta mielenkiintoa. Kun vielä Humbugin vauhti varsinkin kevyellä kelillä on koko ajan lisääntynyt, kärjessä alkaa olla nykyisin tungosta. Kisaamisen kannalta tämä on ainoastaan positiivinen asia. Emilian kohdalla asetelmia vaikeuttaa sen, että olemme kärkiporukasta niin mittaluvun valossa, kuin konkreettisestikin selvästi hitain vene. Vapaisiin tuuliin pääseminen vaikeutuu ja ratkaisun avaimet ovat yleensä muilla. Aina ei riitä hyväkäään purjehdus. Tästä oli elokuun ensimmäinen torstai taas oiva esimerkki. Kovin paljoa parantamisen varaa ei jäänyt, mutta silti jäimme niukasti neljänsiksi. Vitalitan ilmiömäistä kevyen tuulen vauhtia ei kukaan oikein pystynyt haaastamaan, mutta taistelu sijoista 2-4 oli sekuntupeliä. Eroa Keoon jäi vaivaiset kuusi sekuntia.

Takakaiteessa oli jälleen GoPro tallentamassa kisasuoritusta.

Vellamon kierros

Meripäiväregatta starttasi Vellamon edestä jo yhdeksältä aamuna, jotta merellä ei tulisi ahdasta Ruotsinsalmen ajoihin osallistuvien kilpaveneiden seassa. Kisan alku oli melkoista rimpuilua lähes rasvatyynessä kelissä.  Emilia nappasi kuitenkin mainion startin ja taktisesti onnistuimme hankalissa olosuhteissa vähintäänkin kohtuullisesti. Rataa oli lyhennetty 16,5 mailiin hiljaisen tuuliennusteen takia. Jo ennen puoltapäivää merituuli alkoi kuitenkin viritä ja valtaosa purjehduksesta käytiinkin lähes ihanteellisissa olosuhteissa n. 6m/s tuulessa ja auringon paistaessa.
Olimme liikkeellä Villen kanssa kahden. Purjehduksellisesti kisa meni juuri niin hyvin, kuin tällä tiimillä yleensäkin. Kisa oli helppo ja olosuhteet kohtalaisen hyvät Emilian kaltaisella veneelle. Jessen vasta valmistunut Vitalita osoittautui alun kryssillä kuyitenkin niin nopeaksi, että avotuulen kiristä huolimatta emme voineet sille mitään edes tietokonefinaalissa. Vanha kilpakumppani Keo pystyttiin kuitenkin pitämään takana, mikä riitti toiseen sijaan 12 ilmoittautuneen pikkuluokan veneen joukossa. Kelpo suoritus kaiken kaikkiaan.

Takaisin sorvin ääreen

Kesätauon jälkeen Veleiro-cup jatkui 24.7. Olimme Villen kanssa kahden ja startti tapahtui spinnulla. Varmistelimme asiaa ja starttasimme vasemmasta päästä styyralla tarkoituksena saada kulkuoikeus rannanpuolelta starttaaviin nähden ja jiipata hyvässä kulmassa mansikkalahden itäviitalla. Olimme kuitenkin hieman vaiheessa ja myöhastyimme selvästi lähdöstä. Tilannetta ei yhtään auttanut tuulen moinaaminen Pikkuliisan kupeessa. Paaralla lähteneet pääsivät puuskan turvin nenämme edestä ja me asetuimme takaa-ajoon.

Parantelimme osakkeita matkalla Havourille ja otimme kryssillä muutaman shiftin oikein. Lopputuloksissa pystyimme huonon alun jälkeen kirimään 13 veneen porukassa neljänsiksi. Keo oli tavoittamattomissa, mutta hyvät startit ottaneet Humbug ja Ulla II olisivat olleet lyötävissä, mikäli emme olisi sössineet omaa starttiamme niin perusteellisesti. Ville oli kiinnittänyt GoPron takakaiteeseen. Saa nähdä, minkälaista filmiä tästä saadaan analysoitavaksi.

Perhepurjehdusta

13.7. kävimme Tarmon kanssa kahdestaan kiertämässä Rankin. Valtaosan matkasta tämän kesän jollakurssilainen toimi pinnamiehenä. Menomatka oli kryssiä ja sivuvastaista, takaisin päin tultiin eväitä syöden spinnun vetäessä.

Iltapurjehdus

Yöpurjehduksen reittiä oli muutettu perinteisestä parikymmentä mailia lyhyemmäksi jättämällä Enskerin ja Aarholman kierto pois. Radan pituudeksi tuli nyt runsas 38 mailia linnuntietä aiemman 60:n sijaan. Kun lähtökin oli jo iltapäivällä, muuttui koko kisan luonne sillä maaliin ehdittiin jo ennen puolta yötä.

Emilia lähtötunnelmissa rannalle jääneen Villen kuvaamana

Tuuliennuste illaksi oli melko kova, lounaistuulta 10m/s, puuskat 14. Käytännössä tämä vielä ylittyi parilla metrillä. Emilian tuulimittari näytti kryssillä ja sivuvastaisella 28-30 solmua apparenttia. Vasta ilta yhdeksän maissa tuuli moinasi noin 10m/s paikkeille. Tuuli oli varsin puuskainen, mutta kuitenkin suunnaltaan vakaa. Ulkomerelle Merikarin ja Rankin välille koko päivän puhkunut puhuri oli nostanut miehekkään aallokon, joka kuitenkin riittävän pitkänä ja loivana oli Emilialla helppo purjehtia.

Jostain kumman syystä lähtöä lykättiin tunnilla, vaikka kelin tiedettiin pysyvän samana pitkälle iltaan asti. Pikkuluokka starttasi kello 16 ja iso tunnin myöhemmin. Kovan tuulen takia muutama vene jätti starttaamatta ja kummasakin luokassa sattui muutama keskeytys. Kalustoakin jouduttiin kisaan jälkeen korjailemaan. Emilialta reitti sujui yllätyksittä, ainoastaan saalingin alla ollut tutkaheijastin liukui aallokossa vanttia pitkin kannelle. Töissä ollutta Villeä tuurasi torstain tapaan Vainikkalan Julius. Tässä kelissä olisi ollut hyvä, mikäli matkassa olisi ollut vieläkin isompi miehistö.

Tutkaheijastimelle tuli korkean paikan kammo

Startti meni hyvin ja Ruotsinsalmen läpäisimme selvässä johdossa. Puuskainen tuuli tuli suoraan takaa ja tahattoman jiipin uhkan takia katsoimme viisaammaksi jättää spinaakkerin pussiin. Samaan ratkaisuun päätyivät kaikki muutkin venekunnat. Ajassa hävisimme ehkä minuutin, mutta kapeaan ja kivikkoiseen salmeen kovassa tuulessa plattiksella spinnulla purjehtiminen olisi pahimmassa tapauksessa voinut päätyä katastrofiin. Tällaista riskiä emme luonnollisesti halunneet ottaa, olivatpa rannan asiantuntijat mitä mieltä tahansa.

Jiippailen kohti kapeaa salmea

Kuutsalon itäpuoli oli juuri ja juuri liian tiukka spinaakkerille. Vehkaluodon jälkeen reitti muuttui sivuvastaiseksi, mikä taas oli Emilialle hankala suunta ajettavaksi, pullukka vene kun kallistuu kovin herkästi. Haapasaaren kierto sujui päivänvalossa navakasta takatuulesta huolimatta helposti ja Piritovan poijun jälkeen alkoi Kaunissaaren selälle asti jatkunut pitkä kryssi isossa aallokossa. Nyt vihdoin alkoivat muut perässä sitkeästi pysytelleet veneet tippua kyydistä. Emilia on kovassa kelissä tarkka, mutta varsin helppo ajettava. Ainoa konsti pitää vauhtia yllä on purjehtia tiukalla fokalla ja erittäin litteäksi trimmatulla täydellä isolla. Reivattuna vauhti, voima ja nousukulma putoavat dramaattisesti, veneen balanssi kärsii ja kilpapurjehdukselle voi heittää hyvästit. Käytännön yläraja on laitapainosta riippuen noin 14 m/s kohdalla. Nyt tuuli jäi pääsääntöisesti tuon rajan alle ja matka taittui melko mukavasti, joskin kryssivauhti jäi aallokossa kolmella miehellä varsin pieneksi  sortuman ollessa huomattava. Vettä tuli kannen yli sisään asti pari kertaa. Kisan jälkeen salongin patjoissa riittikin kuivateltavaa.

Kamat  kuvatteilla kisan jälkeen

Kohon matalan kiertämisen jälkeen tuuli oli suoraan takaa ja sininen spinnu lehahti iloisesti ilmoille. Plattiksen ajaminen rullaavassa aallokossa oli sen verran hankalaa, että päätimme leikata suosiolla etelään. Villen poissa ollessa laskimme hetkeksi spinnun jiipin ajaksi. Kohti Viikarin salmea surffailimme parhaimmillaan 12,5 solmun nopeudella. Maaliin saavuimme klo 23.08 ajettuamme koko reitin letkan kärjessä. Lokin mukaan matkaa oli kertynyt 45,5 mailia. Nicole tuli 17 minuuttia perässä, mutta vei lasketussa ajaissa selvän voiton meidän joutuessa tyytymään kakkossijaan.

Kisa käytiin päivänvalossa, mutta pakinnot sentään  jaettiin yöllä

Rantauduttuamme ihmettelimme veneen keltaiseksi muuttunutta kantta. Seuraavana päivänä ilmeni, että kaikkien muidenkin mukana olleiden veneiden kannet olivat saaneet uuden värityksen. Ainoastaan auringon valolta piilossa olleet ja vahatut kohdat olivat säilyttäneet alkuperäisen sävynsä. Kukaan ei tuntunut tietävän, mistä moinen ilmiö johtuu. Onko kyseessä jokin valoon reagoiva levä, siitepöly tai vedessä ollut epäpuhtaus. Ilmiölle olisi mukava saada jokin selitys. Samoin olisi hauska tietää, kuinka saada alkuperäinen väritys takaisin.

Kansi sai uuden värin. Kuka tietää syyn?

Tasainen torstaikisa

Tämänkertainen Veleiro-cup startti purjehdittiin hieman normaalia pidemmällä radalla, Kukourin mutkan asemesta käytiin kääntymässä Lellerin länsipoijulla. Tuuli oli viitisen metriä kaakosta ja sen oli ennustettu kääntyvän etelään. Villen ollessa töissä Jesse oli hankkinut apugastiksi Vainikkalan Julin. Käsien puolesta olisimme varmasti pärjänneet helpolla radalla kahdenkin, mutta apu otettiin ilolla vastaan, etenkin kun laitapainosta on aina hyötyä.

Starttasimme Pikkuliisan poijulta ajamalla styyralla linjaa pitkin ja vendaamalla hieman ennen paukkua. Nopeammalla veneellä olisi varmasti ollut hyvä lähteä hieman alempaa ja välttää Varisaaren tyyni vyöhyke, mutta tämä oli meille ainut mahdollisuus pysyä vapaissa tuulissa. Alkumatkan kävimme kisaa tuttuun tapaan Humbugin kanssa ylhäällä, Pulkkisen Arin vetäessä hienosti optimireittiä uudella veneellään hieman alempana. Ennen Havouria tuulimittari näytti 16 solmua apparenttia, mikä on Emiliassa kolmella miehellä genuan yläraja. Onneksi vihreän viitan jälkeen tuuli moinasi pari solmua ja pääsimme hyvin etenemään olemattomassa aallokossa.

Kisan aikana tuuli ei juuri ennustuksesta huolimatta kääntynyt ja Lellerille saatiinkin oikein mukava kryssi. Trimmu oli kerran yllättää meidät purjeen takaa ja jouduimme tekemään suunnittelemattoman vendan. Muuten saimme noukittua pari shiftiä oikein ja pysyimme mukavasti kovempaa kulkevan Humbugin kannassa.

Takaisinpäin tultiin sivutuulessa spinnulla ja punaisella poijulla Juli pääsi keulakannelle jiippiä tekemään. Homma toimi, kuten pitkin ja maaliin saavuimme normifleetin kakkosina pian Humbugin perässä. Edellä menivät Trimmu, Nella ja Ari uusine veneineen. Kaksi edellistä tiesimme tietokonefinaalin pudottavan kauas taakse, mutta J80:n vauhti oli meille tällä kertaa liikaa. Ari oli päässyt ajamaan mailitolkulla isolla genaakkerillaan optimikurssia ja kuromaan aivan liian pitkän etumatkan. Emiliaa 25 cm kapeampi ja yli 500kg kevyempi vene, jossa on 20 neliötä enemmän purjeita osoitti karulla tavalla sivutuulipotentiaalinsa jättäen meidät tällä kertaa selvästi kakkosiksi. Lasketussa aiassa eroa kertyi puolitoista minuuttia. Hieno alku Arilta uuden veneen kanssa, kilpailun kiristyminen tuo lisää mielenkiintoa koko touhuun. Jokohan Vitalitakin nähdään radalla kesätauon jälkeen?

Veleiro-cuo jää kesätuolle, saraja jatkuu 24.7. 

Uusimmat tulokset löytyvät tästä.

Pitihän ne kuitenkin laskea....

Vanhoilla eväillä

Litiprojekti Turnipsin vietyä keväällä kaiken liikenevän ajan jäi Emilia väkisinkin vähemmälle huomiolle. Se laskettiinkin veteen lähes samanlaisessa asussa missä se syksyllä nostettiin. Toki vene putsattiin, vahattiin ja huollettiin, mutta mitään suurempia remontteja ei tehty. Edes pohjaa ei maalattu uudestaan, koska tarkoitus on kuluttaa harmaa Mille pois sen alla olevan sinisen Hard Racingin päältä. Kilpailijat saavatkin tämän kesän katsella Emilian täplikästä pohjaa, joka ulkonäöstä huolimatta ei silti ole yhtään hullummassa kunnossa.

Torstaina 6.6. hetki ennen lähtöä näytti tuulikulma linjalta Havourille sellaiselta, että spinnulla ei starttia kannattanut yrittää. Muutaman vuoden taikaisen LYS-säännön muutoksen jälkeen on yhä useampaan veneeseen ilmestynyt genaakkereita, joita useampikin venekunta halusi vallitsevissa olosuhteissa hyödyntää. Emilia taas on haluttu pitää täysin luokkasääntöjen mukaisena dacron purjeineen ja spinnuineen. Genaakkeri on toki hyvä purje, mutta vain aivan äärimmäisillä kulmilla spinaakkeria nopeampi. Emilian kaltaisessa veneessä sen käyttöalue jää niin kapeaksi, ettei hankinta ainakaan tällä hetkellä tunnu ajankohtaiselta. Lisäksi pidämme spinnupurjehdusta tiukan kryssikamppailun ohella purjehduksen suolana. Välineet taas haluamme pitää niin yksinkertaisina kuin suinkin, jotta päähuomio pysyy itse asiassa.

Eipä tarvinnut juuri ylimääräisiä kurvailla

Emilia nappasi kelpo startin ylemmältä poijulta, vaikka vain hetkeä ennen lähtöviestiä genuan fallin lukko aukesi ja koko purje meinasi tulla kannelle. Alempana olevat sekä taaempaa startanneet veneet olivat vaikeuksissa genaakkereineen ja joutuivat pian vaihtamaan keulapurjetta. Emilia pysytteli genuoineen laivueen ylimpänä ja pääsi koko ajan varsin kireillä purjeilla ajaen suoraan Havourin viitalle. Humbug seurasi  aivan kintereillä, mutta ei saanut ohitusmahdollisuutta. Havourin jälkeen pystyimme kuromaaan hieman etumatkaa tähän isompaan kilpailijaamme.

Takaisinpäin pääsimme mukavasti spinnulla, vaikka kävimmekin koko ajan kovaa vääntöä meidät uudelleen saavuttaneen Humbugin kanssa. Nopeampi vene oli jo kerran pakko päästää yläpuolelta ohi, mutta näin menettemällä laskimme saavamme kääntöpoijulla arvokkaan sisäpaikan. Kävi, kuten suunnittelimmekin, eikä varsinaisesta kärkisijasta tämän jälkeen ollut enää epäselvyyttä. Ilman spinnua matkan körötellyt Nella oli toki koko ajan kaikkia muita hieman edellä, mutta auttamattomasti ulkona todellisesta kilpailusta. Keo puolestaan purjehti alun genaakkerisähläyksen jälkeen eleettömän tyylikkäästi kärkeä kiinni päätyen lopulta kolmanneksi ennen uutta genuaansa ulkoiluttanutta Ulla Kakkosta. Noin neljän metrin tuuli sopi Emilialle tällä kertaa mainiosti ja Turnipsilla suoritettu ahkera harjoittelu ja kilpailu on ollut omiaan hiomaan miehistön yhteistoimintaa entistä paremmalle tasolle.

Tulokset:

Hässäkkää lähtölinjalla

Turnipsiukkeleiden tämän kesän 24.kisastartti tapahtui Veleiro-cupissa Kotkan pursiseuran viikkokisoissa. Emilia oli laskettu veteen paria päivää aiemmin ja rikattu kisakuntoon edellisenä iltana. Koska edellisestä kölivenestartistamme oli jo aikaa, lähdimme vesille hyvissä ajoin. Tunnelma  oli kuin olisi palannut harharetkiltä kotiin. Tätä venettä olemme purjehtineet niin paljon, että hommaan on ainakin toistaiseksi vielä aivan toisenlainen rutiini kuin Turnipsiin. Toki purjeet ovat isommat ja veneen liikkeet rauhallisemmat, mutta perusasioissa ei muuten ole juurikaan eroa. Purjehdimme kumpaakin venettä aivan samalla työnjaolla. Ennen starttia ehdimme treenata tunnin verran kryssiä, vendoja ja spinnumanööverejä.

Toistaiseksi Emilian riki tarjoaa vielä Turnipsin vastaavaa tutumman  näkymän

Sydämentykytyksiä lähdössä aiheutti parikymmentä sekuntia ennen paukkua sääntöjen vastaisesti eteen kiilannut puolitonnari Humbug, joka oli paitsi aiheuttaa kolarin myös pilata starttimme. Tapahtuman seurauksena sekä alapuolelta tulevan Keon että yläpuolella olevan starttipoijun kanssa teki todella tiukkaa, mutta selvitimme tilanteen nipin napin. Lähtömme oli lopulta fleetin toiseksi paras, vaikkakin jäimme pian nopeamman Keon pakkeihin. Varsin hyvin pystyimme kuitenkin vallitsevassa noin neljän metrin reikäisessä kaakkoistuulessa pistämään isommalle kampoihin. Lopulta Varissaaren aiheuttama tyyni vyöhyke armahti Keon, joka massansa ansiosta lipui meiltä karkuun ja jätti kiitokseksi sotkuiset tuulet.

Peli alkoi jo näyttää pelatulta, mutta pitkän spinnuosuuden purjehdimme varsin hyvin kuroen hieman Keon etumatkaa kiinni. Hyökkäyspaikka aukeni, kun Keo hiljenevässä tuulessa leikkasi polaarin mukaisesti rohkeasti lähes 50 asteen kulmassa viimeisellä avotuulilegillä ajatuen kauas oikealle keskilinjasta. Olimme reilusti Keon perässä samalla kurssilla ja jiippasimme yhdenaikasesti tätä ylempänä. Hieman onnekkaasti saimme sopivasti sattuneen puuskan heitä ennen. Kaiken lisäksi tuuli shiftasi juuri sen verran vastaan, että pääsimme ajamaan koko osuuden tällä yhdellä jiipiillä. Näin lopulta pystyimme kiilaamaan Keon ohi vähän ennen maalia. Peli oli tällä selvä ja Emilian kauden ensimmäinen kisastartti yhdentoista köliveneen fleetissä päättyi voitokkaasti. 

Iloiset ukkelit tuloksia odottamassa. Tällä kertaa ei tietokonefinaalia tarvinnut jännittää.

Vaikka kölivenepurjehdus maistuikin mainiolta, aikovat ukkelit seuraavan kerran ulkoiluttaa taas Turnipsia, ettei vaivalla viime syksyn ja kuluvan kevään aikana hankittu tuntuma vain pääse katoamaan. Seuraava  Veleiro-cup lähtö on puolestaan vuorossa viikon päästä torstaina.